pic

Majoitus

Ropecon tarjoaa kävijöille ilmaisen lattiamajoituksen koko tapahtuman ajaksi

Tilaa on runsaasti, mutta kuitenkin rajoitetusti. Majoitustila aukeaa perjantaina klo 21 ja on auki sunnuntaihin klo 16 saakka. Majoitustila on yöpyjien vapaassa käytössä vuorokauden ympäri tällä aikavälillä. Viikonloppurannekkeella voit siis tulla nukkumaan ja lähteä pois koska haluat majoitustilan aukioloaikana.

Päivälippu oikeuttaa yhden yön viettämiseen majoituksessa. Oikeus tapahtuma-alueella ja majoitustiloissa oleskeluun päättyy lipun ostoa seuraavana aamuna klo 9. Muistathan, että voit halutessasi päivittää päivälipun viikonloppurannekkeeksi 12 € hintaan.

Majoitustila

Majoitustila sijaitsee Messukeskuksen hallissa 2. Sisäänkäynti on Messukeskuksen eteläisen sisäänkäynnin viereisen Lasigallerian länsipäädyssä. Kulje Lasigallerian päätyyn, astu väliovista sisään ja laskeudu portaat alas.

Saapuessasi sinulle osoitetaan tila, johon voit majoittua. Tapahtuman puolesta ei ole tarjolla yöpymistarpeita, joten tuo lämmin patja sekä peite ja tyyny tai makuupussi viileähkön betonilattian päällä nukkumista varten. Muistathan, että majoitustila on tarkoitettu vain nukkumiseen, ei tavaroiden säilytykseen. Oma yöpymispaikka on siivottava tavaroista, kun lopetat nukkumisen ja lähdet majoitustilasta. Patjojen ja vastaavien tavaroiden säilönä toimii isotavaranarikka, joka sijaitsee Lasigallerian länsipäädyssä.

Majoituksessa on koko ajan paikalla majoitusvahteja, jotka avustavat majoittumisessa ja valvovat tilaa.


Peseytyminen ja maskeeraus

Majoituksen suihkutilat ovat avoinna vuorokauden ympäri. Suihkutilojen yhteydessä sijaitsevat myös maskeeraustilat. Toivomme, että kaikki tavallista nenän puuterointia raskaampi maskeeraus tapahtuu maskeeraustilassa.

Muut majoitusvaihtoehdot

Muita majoitusvaihtoehtoja kaipaaville löytyy Messukeskuksen yhteydestä mm. juuri remontoitu Holiday Inn Helsinki Expo ja kivenheiton päässä sijaitseva Original Sokos Hotel Pasila. Lisäksi Pasilan liikenneyhteydet ovat erinomaiset, joten majoittuminen muuallakin Helsingin seudulla onnistuu helposti.

HUOM!

Muistathan, että kaikissa ajoneuvoissa, myös asuntoautossa tai -vaunussa yöpyminen on kielletty kaikilla Messukeskuksen pysäköintialueilla.